MP-Maustepalvelu Oy laajentaa

MP-Maustepalvelu Oy laajentaa

Maustepalvelu vuokraa ensi syksynä tuhansia neliöitä uutta tilaa Hämeenlinnasta, Kantolan teollisuusalueelta. Luukkaankadun nykyisten toimitilojen viereen rakentuu uusi, kaksitoista metriä korkea logistiikka- ja varastorakennus. Rakennuksen ala on 3700 neliömetriä ja tilavuus 40 000 kuutiometriä. Hyvinkääläinen Kallioinen Yhtiöt rakennuttaa hallin noin neljällä miljoonalla eurolla Maustepalvelun käyttöön.

”Olemme jo pitkään etsineet vaihtoehtoja laajentamiseen ja nyt tähän löytyi läheltä toimiva ratkaisu. Uusien toimitilojen myötä logistiikkamme tehostuu ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin”, kertoo toimitusjohtajamme Mikko Salonen.

Viime vuosien aikana Maustepalvelun toiminta on kasvanut ja Luukkaankadun varastotilat ovat jääneet pieneksi, joten lisätilaa on vuokrattu Käikälästä, noin 5 km:n päästä. Mikko Salosen mukaan vuokravarasto on ollut toimiva, mutta uudella paikalla ja uusissa tiloissa toimintaa saadaan tehostettua. ”On logistisesti järkevää saada tilat ihan tuotannon viereen. Samalla voidaan tuotantotilojakin optimoida, kun saadaan siellä varastoitavia raaka-aineita siirrettyä pois.”

Kantolaan keskitetään niin raaka-aineiden kuin lähtevänkin tavaran varasto. Kallioinen Yhtiöiden hankkimalla tontilla rakennusoikeutta on 10 000 neliötä. Myös Maustepalvelulla on tontillaan rakennusoikeutta jäljellä tulevaisuuden mahdollisia laajentamishankkeita silmälläpitäen.



Keskustele asiantuntijan kanssa