Koronaviruksen vaikutukset arkeen

Koronaviruksen vaikutukset arkeen

Koronavirus ja siihen liittyvät ehkäisevät toimenpiteet ovat vaikuttaneet meihin kaikkiin. Haluamme kantaa vastuumme ja tehdä voitavamme turvataksemme niin työntekijöidemme kuin asiakkaidemmekin terveyden. Meille on myös tärkeää täyttää velvoitteemme asiakkaitamme ja kumppaneitamme kohtaan.  Kaksi viikkoa sitten siirryimme tekemään työtämme etätyönä niin pitkälti, kuin se on yrityksessämme mahdollista. Henkilöstöllemme on myös tiedotettu epidemian leviämistä ehkäisevistä toimenpiteistä.

Matkustus- ja tapaamisrajoitteista huolimatta yhteyshenkilömme ovat edelleen tavoitettavissasi kaikilla tutuilla kanavilla. Voit ottaa yhteyttä heihin kuten ennenkin, sähköpostitse, puhelimitse tai videopuhelusovelluksella.

Tuotantolaitoksemme toiminta Hämeenlinnassa jatkuu täydellä teholla, ellei voimaan tulee mahdollisesti uusia suosituksia ja säädöksiä, joiden takia toiminnot on keskeytettävä väliaikaisesti. Tosin elintarviketeollisuus kuuluu huoltovarmuuden kannalta kriittisiin toimialoihin. Olemme ryhtyneet tarvittaviin toimiin myös raaka-ainehuollon turvaamiseksi, mutta viivästyksiä voi aiheutua johtuen rajaliikenteen valvonnasta, lauttavuorojen peruutuksista tai raaka-aineen lähtömaan sisäisistä rajoituksista.

Kiitämme ymmärryksestänne ja yhteistyöstämme. Toivotamme teille, perheellenne ja yrityksellenne kaikkea hyvää ja jaksamista tulevina viikkoina.



Keskustele asiantuntijan kanssa