Maistuvampaa ruokaa natriumia vähentämällä

Maistuvampaa ruokaa natriumia vähentämällä

Maustepalvelu on jo muutaman vuoden ajan toiminut aktiivisesti terveystalkoissa. Olemme auttaneet luomaan maistuvampaa ruokaa vähemmällä natriumilla eli korvanneet suolan natriumia kaliumilla silloin kuin se on ollut asiakkaan toiveena. Suolankorvaajana on käytetty NuTek kaliumkloridia. Nyt siitä on juuri tullut uusi versio ja sen hinta on saatu lähes puolittumaan. Tästä voi vihdoin tulla suuren volyymin suola suomalaisille!

NuTekissa on kaliumkloridin kiderakenne saatu erittäin pieneksi eli ihmisen suu aistii maun suolana. Ruokasuolaa voidaan sillä korvata jopa 35 %, tai lisätä saman verran suolaista makua.

Suomalaiset saavat ruoastaan reilusti natriumkloridia (miehet 10 g suolaa/vrk ja naiset 7 g/vrk (THL, 2017), kun suositus on alle 5 g/vrk. Suurin osa suolasta saadaan piilosuolana valmiista elintarvikkeista. Liika natriumin saanti pitkällä aikavälillä aiheuttaa mm. kohonnutta verenpainetta, rasittaa munuaisia ja altistaa osteoporoosille. Suomalaisista jo 30 %:lla on korkea verenpaine (THL, 2017). Kaliumin saannin lisäämisellä voi olla edullinen vaikutus kohonneesta verenpaineesta kärsiville.

Kuluttajille vähäsuolaisuuden viestiminen on haaste, koska se yhdistetään usein mauttomuuteen. Kaliumin lisääminen on sen sijaan positiivinen viesti, jonka voi nostaa ruoan markkinoinnissa esiin. Teollisuuden ja julkisen sektorin elintarvikehankinnoista vastaavat toki tietävät nämä argumentit. Nyt siis NuTekilla on mahdollista vaikuttaa ruoan ravitsemukselliseen laatuun hyvin alhaisin kustannuksin – mausta tinkimättä.

Annamme mielellään lisätietoja liittyen päällysmerkintöihin, myyntiargumentteihin ja ravitsemussuosituksiin. Reseptimuutokset voidaan pikaisesti testata ja toteuttaa koekeittiöllämme.

Ota yhteyttä omaan asiakasvastaavaasi tai Jukka Jämsään ja aloitetaan terveystalkoot myös teillä!



Keskustele asiantuntijan kanssa