Barentz-konsernin sisäinen työnjako muuttuu Suomessa

Barentz-konsernin sisäinen työnjako muuttuu Suomessa

Barentz-konserni tulee tekemään muutoksia MP-Maustepalvelu Oy:n ja Casmo Oy:n toimintojen sisäisiin rakenteisiin Suomessa ja nämä vaikuttavat myös asiakassuhteisiin.

Barentz-konsernin omistama Casmo Oy tulee muuttamaan nimensä Barentz Finland Oy:ksi 1.1.2022 alkaen. Jatkossa Barentz Finland Oy tulee keskittymään raaka-ainemyyntiin omien ja Barentzin päämiesten osalta, sekä kehittämään tätä toimintaa. Casmo Oy on vuodesta 2006 alkaen toiminut suomalaisen elintarviketeollisuuden tavarantoimittajana. Yrityksen asiakaskunta koostuu pääosin suomalaisesta liha-, valmisruoka-, kala-, meijeri-, leipomo- ja eläinruokateollisuudesta.

Maustepalvelu keskittyy ydinosaamiseensa eli seostoimintaan ja sen kehittämiseen kotimaassa sekä tietyillä vientisektoreilla.

”Tähtäämme laadukkaaseen kasvuun asiakkaidemme kanssa. Näiden toimenpiteiden ansiosta, voimme Maustepalvelulla keskittyä omaan erityisosaamiseemme ja tarjota jatkossa entistä asiantuntevampaa palvelua asiakkaillemme”, kertoo toimitusjohtajamme Mikko Salonen.

”Uusi työnjako on asiakkaan edun mukaista, sillä sen johdosta voimme taata entistä paremman asiakaskokemuksen”, sanoo Casmo Oy:n toimitusjohtaja Juha Luuppala.

Maustepalveluun tulee jäämään osa raaka-ainemyynnistä, josta myyntihenkilöstömme tiedottaa asiakkaitamme tarkemmin myöhemmin.



Keskustele asiantuntijan kanssa